-
Eloisan Instagram- ja Facebook-tilit toimivat informatiivisena kanavana. Näkyvyys oli muutamista sadoista pariin tuhanteen kuukausittain, eikä some tavoittanut uutta yleisöä.
Sisältö oli informatiivista ja mainosmaista.
Teemme Eloisalle orgaanisen somen lisäksi myös kuukausittaisen uutiskirjeen, SEO-optimoidun blogin sekä tarjousmateriaalit.
-
Yhteistyömme aikana olemme saavuttaneet Eloisalle ylivoimaisen aseman omalla alallaan.
Heidän somekanavansa tavoittavat kuukausittain yli puoli miljoonaa katselua, ja näkyvyys konvertoituu myös ajanvarauksiksi.
Lisäksi olemme nostaneet Eloisan somesisällöt Googlen hakutuloksiin. Kun asiakas Googlaa jotakin jalkahoitoon tai jalkojen terveyteen liittyvää, Eloisa nousee usein esiin somevideolla, blogitekstillä ja kuvahaussa – jopa Googlen etusivulle.
Edellinen
Edellinen